tiistai 29. marraskuuta 2016

Mikä minusta tulee isona?

Isoja päätöksiä tehdessäni saatan pyöritellä asioita ja vaihtoehtoja päässäni pitkäänkin. Mieheni kommentoikin usein, että lasken kaikkia vaihtoehtoja 26 askelta eteenpäin, jotta kaikki yksityiskohdat tulisivat päätöksenteossa varmasti huomioitua. Monet elämäni parhaat asiat tulevat kuitenkin kuin salama kirkkaalta taivaalta. Silloin päätökset tehdään hetkessä, niin kuin sydän sanoo. Tunteella tuli tehtyä myös viimeisin suuri päätös: Minusta tulee opiskelija!

Vannomatta paras


Syksyllä luin paikallislehdestämme jutun tammikuussa alkavista luontomatkailun ohjelmapalvelutuottajan opinnoista. Koulukin on sattumalta vain kivenheiton päästä kotoa! Jokin lehtijutussa kosketti minua, herätti innon sisälläni: Tilaisuuteni on nyt tai ei koskaan, sillä en ole enää ihan nuori. Siitä se ajatus sitten lähti, ja päätin hakea mukaan koulutukseen. Aikuisten oikeasti en uskonut pääseväni 15 valittavan opiskelijan joukkoon. Toisin kävi, joten tammikuussa tärähtää!

Valmistuin aiemmista opinnoistani lähes 20 vuotta sitten. Saatuani paperit kouraan vannoin, että en koskaan enää opiskelisi! Armottomalla luonteellani otin opiskelun nuorempana turhan raskaasti... Tällä kerralla olen luvannut itselleni, että en ota liikaa paineita. Annan myös itselleni luvan epäonnistua: Jos opiskelu päivätyön ohella käy liian rankaksi, voin hätätapauksessa keskeyttää opinnot.

Luovuutta luonnon ehdoilla


Ja mitä se luontomatkailun ohjelmapalvelu sitten on? Yksinkertaisesti luontoon liittyvien elämysten ja kokemusten suunnittelua ja toteuttamista. Loppu on mielikuvituksen varassa. Tällä saralla haluaisin saada ihmiset huomaamaan, että unohtumattomia elämyksiä saadakseen ei aina tarvitse kokea vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Luontoelämys on mielestäni parhaimmillaan, kun ollaan mahdollisimman lähellä luontoa ja nautitaan siitä, mitä se meille milloinkin haluaa tarjota. Elämykset voidaan toteuttaa luontoa säästäen, säilyttäen samalla myös luonnon rauha ja hiljaisuus. Itselleni upeimpia elämyksiä ovat ne, joihin liittyvät myös eläimet, olkoon ne sitten luonnon eläimiä tai rakkaita lemmikkejä. Olen guru yhdistämään eläimet aivan kaikkeen mitä teen, joten jäädään jännäämään millaisiin luontoelämyksiin mielikuvitus meidät vielä johtaa. ;)

Nykyistä siistiä sisätyötä numeroiden pyörittelyn parissa en varmasti tule kokonaan hylkäämään. Toiveena olisi saada uusi ammatti nykyisen rinnalle sekä työ jota voisi tehdä sydämellään. Se tulenko suorittamaan uusia ammattitehtäviäni osa-aikaisesti, yrittäjänä tai vain harrastuksena, on vielä arvoitus.





tiistai 22. marraskuuta 2016

Oman elämäni Black Friday

Oman elämäni Black Friday koitti elokuun lopulla - kirjaimellisesti. Tuo Musta Perjantai pysäytti ja vei syviin vesiin kertaheitolla.

Savuna ilmaan


Suunnittelimme ja rakennutimme kakkoskotiamme lähes vuoden päivät. Loppusuora häämötti jo, sillä valmistumiseen olisi tarvittu enää viikon urakointi. Pariskunnalle joka ei koskaan ole rakentanut linnunpönttöä kummempaa, oli mökkiprojekti kuin kylmiltään juostu maraton. Vaikka varsinaisen pystytyksen hoitivat ammattilaiset, liittyi rakentamiseen uskomattoman paljon paperisotaa, suunnittelua, valintoja, vastuuta, valvontaa ja tontilla vietettyjä iltoja. Väsyneinä mutta onnellisina odotimme rakennustyömaan valmistumista, jotta pääsisimme nauttimaan raadannan tuloksista. Kaikki panostus oli kuitenkin turhaa, sillä eräänä elokuisena perjantai-iltapäivänä haaveet haihtuivat savuna ilmaan. Joku päätti tuhota unelmamme.

Sinnitellen syksyyn


Tähän astisen elämämme suurin vastoinkäyminen pysäytti. Turvallisuuden tunne katosi. Ajatukset laukkasivat yötä päivää omia polkujaan. Itse jouduin jäämään sairauslomalle useammaksi viikoksi, isäntä sinnitteli töissä ja piti pakkaa muutoinkin kasassa. Vakuutusasioiden selvittelyä, poliisin tutkinnat, pelko, huoli ja murhe, jopa ajatukset luovuttamisesta - kokonaan.

Kaiken pahan keskellä ymmärsin kerrankin olla itselleni armollinen. Pysähdyin kun keho sitä vaati. Jätin harrastukset vähemmälle ja hikijumpan sijaan menin vaikkapa istuskelemaan metsään. Tassuterapialle oli tarvetta päivittäin. Tartuin myös sukkapuikkoihin ja annoin pahan olon purkautua minulle luonnollisella tavalla, väreinä. Tiesin sydämessäni, että tästä selvitään. Päivä kerrallaan. Sellainen olen aina ollut, selviytyjä...

Valoa tunnelin päässä


Kun aikansa on rypenyt pahan olon suossa, itkenyt ja käynyt painajaismaisia tapahtumia läpi tuttavien ja sukulaisten kanssa yhä uudestaan ja uudestaan, alkaa tunnelin päässä lopulta näkyä valoa. Se kirkastuu päivä päivältä, ja tekemisen ilo syttyy uudelleen. Jaksan tehdä kauppalistan. Haluan laittaa ruokaa. Keskittymiskyky riittää työpäivästä selviytymiseen. En enää itke joka päivä. Innostun lähtemään spinning-tunnille. Pystyn olemaan jo useita tunteja edes ajattelematta tapahtunutta. En enää kärsi, vaan entistä vahvempana olen valmis jatkamaan eteenpäin.



Hiiltynyt mökkivainaamme ansaitsee oman lukunsa blogissa, tästä lisää tuonnempana. Pysykäähän kuulolla, sillä tämä tarina on tosi!

tiistai 15. marraskuuta 2016

Oravanpyöriä

Elämääni kasaantuu vuoroin positiivia, vuoroin negatiivisia oravanpyöriä. Kun hyvä jakso on käynnissä, asiat soljuvat eteenpäin mukavasti, onnistumiset ja hyvä tuuri seuraavat toisiaan. Elämä hymyilee - kunnes se yhtäkkiä sinkoutuu toisille raiteille. Onni tuntuu lopahtavan  surkeiden sattumusten, kaaoksen ja vastoinkäymisten sarjaan. Lopulta tuulimyllyn suunta kääntyy taas hyvän tuulen puolelle - loputon kierre alkaa jälleen alusta.

Olen usein jälkikäteen pohdiskellut ja tutkiskellut oman elämän hyviä ja huonoja tapahtumajaksoja. Lähes aina löydän negatiivisen oravanpyörän alkulähteen, jonkin väärän päätöksen tai valinnan, josta ikäänkuin rangaistuksena käynnistyy hurja tappioputki. Kurjuuden pituus on vaihteleva, ehkäpä väärän päätöksen vakavuus määrittää sen, milloin virhe on tullut kuitatuksi ja hyvä flow voi taas alkaa.

Parhaillaan elämässä on meneillään orastava hyvien asioiden jatkumo. Toivon kovasti että onnistun tekemään oikeita valintoja saadakseni sen voimistumaan ja kantamaan kauas eteenpäin!



torstai 10. marraskuuta 2016

Aina on aihetta iloon

Tervehdys lukijoille!

Blogin kirjoittaminen ei aiemmin tullut pieneen mieleenikään. Elämäni on aina ollut tapahtumarikasta ja siitä olisi riittänyt kokemuksia jaettavaksi muillekin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut tarpeelliseksi ruotia iloja ja suruja julkisesti. Tänä syksynä elämän virta on kuljettanut eteen jotain niin suurta ja pahaa, että sitä on saatava purettua ulos, tavalla tai toisella.

Siitä se ajatus sitten lähti...

Kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen. 


En ole pessimisti - päinvastoin. Elämän varrella on kuitenkin oppinut sen, että asioilla on tapana joka tapauksessa mennä ei-niin-parhain-päin, halusin tai en. Kaikilla pitäisi olla onnea, niin hyvää kuin huonoakin. Joidenkin kuormaan tuntuu pakkautuvan keskimääräistä enemmän vastoinkäymisiä - minä olen sellainen henkilö. Minun siivelläni myös mieheni on päässyt osalliseksi tästä ah,  niin ihanasta epäonnisesta elämästä.

Onko syytä synkistelyyn? 


Kaikesta aina selvitään, asioilla on tapana järjestyä ja vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia. Silti harmittaa, tulee epätoivoa ja tuskastumista, kun taas jokin menee pieleen, yleensä kaikkein epätodennäköisimmällä hetkellä ja tavalla. Ylimääräiset mutkat elämän raiteilla aiheuttavat päänvaivaa, selvittelyä, ajanhukkaa ja koettelevat myös kärsivällisyyttä. Kärsivällisyydellä onkin useimmiten tapana lopahtaa ensin. Toisinaan vastoinkäymisten jälkeen on tunne kuin makaisi suossa, kykenemättä kurottamaan elämässä ylös- ja eteenpäin. Tuo tunne ottaa aikansa, kunnes mielen valtaa toisenlainen fiilis - pakottava tarve siirtyä elämässä eteenpäin. Se tapahtuu joka kerta, vaikka pahimmilla hetkillä sitä ei koskaan uskoisikaan.

Pienistä puroista kasvaa suuri virta


Pienet purot ja suuren virran yritän aina pitää mielessä, varsinkin poimiessani arjen pieniä iloja. Tilanteeni on siitä loistava, että olen onnekkaasti saanut säilyttää tietynlaisen lapsenmielisen iloitsemistavan. Ammennan iloa ja hyvää mieltä hyvinkin pienistä asioista. Kesken kiireen tai murheiden voi kaikki muu unohtua, kun jään ihastelemaan pihapuussa touhuavaa lintua, tai vaikka lumessa loikkineen jäniksen jälkiä. Luonto ja eläinten puuhien seuraaminen antavat minulle paljon - pieniä ihmeitä, jotka saavat hymyn huulille pitkäksi aikaa. Vaikka kyllä oman kullan kainalossakin piristyy, sitä ei käy kieltäminen. Luonnon ihmeitä tosin on tarjolla huomattavasti useammin... :D Niihin pieniin mukaviin asioihin pitää vain osata tarttua.

Johdattakoon tämä alustus meidät yhteiselle tielle arvaamattoman elämän kiemuroihin. Iloitaan kun aihetta on ja käännetään vastoinkäymiset mahdollisuuksiksi. Siitä on tämä blogi tehty. Alussa mainitsemani suuren asian käsittely olisi liian raskas tapa tehdä tuttavuutta, joten siitä lisää blogin myöhemmissä julkaisuissa.

Iloa päivääsi!