tiistai 22. marraskuuta 2016

Oman elämäni Black Friday

Oman elämäni Black Friday koitti elokuun lopulla - kirjaimellisesti. Tuo Musta Perjantai pysäytti ja vei syviin vesiin kertaheitolla.

Savuna ilmaan


Suunnittelimme ja rakennutimme kakkoskotiamme lähes vuoden päivät. Loppusuora häämötti jo, sillä valmistumiseen olisi tarvittu enää viikon urakointi. Pariskunnalle joka ei koskaan ole rakentanut linnunpönttöä kummempaa, oli mökkiprojekti kuin kylmiltään juostu maraton. Vaikka varsinaisen pystytyksen hoitivat ammattilaiset, liittyi rakentamiseen uskomattoman paljon paperisotaa, suunnittelua, valintoja, vastuuta, valvontaa ja tontilla vietettyjä iltoja. Väsyneinä mutta onnellisina odotimme rakennustyömaan valmistumista, jotta pääsisimme nauttimaan raadannan tuloksista. Kaikki panostus oli kuitenkin turhaa, sillä eräänä elokuisena perjantai-iltapäivänä haaveet haihtuivat savuna ilmaan. Joku päätti tuhota unelmamme.

Sinnitellen syksyyn


Tähän astisen elämämme suurin vastoinkäyminen pysäytti. Turvallisuuden tunne katosi. Ajatukset laukkasivat yötä päivää omia polkujaan. Itse jouduin jäämään sairauslomalle useammaksi viikoksi, isäntä sinnitteli töissä ja piti pakkaa muutoinkin kasassa. Vakuutusasioiden selvittelyä, poliisin tutkinnat, pelko, huoli ja murhe, jopa ajatukset luovuttamisesta - kokonaan.

Kaiken pahan keskellä ymmärsin kerrankin olla itselleni armollinen. Pysähdyin kun keho sitä vaati. Jätin harrastukset vähemmälle ja hikijumpan sijaan menin vaikkapa istuskelemaan metsään. Tassuterapialle oli tarvetta päivittäin. Tartuin myös sukkapuikkoihin ja annoin pahan olon purkautua minulle luonnollisella tavalla, väreinä. Tiesin sydämessäni, että tästä selvitään. Päivä kerrallaan. Sellainen olen aina ollut, selviytyjä...

Valoa tunnelin päässä


Kun aikansa on rypenyt pahan olon suossa, itkenyt ja käynyt painajaismaisia tapahtumia läpi tuttavien ja sukulaisten kanssa yhä uudestaan ja uudestaan, alkaa tunnelin päässä lopulta näkyä valoa. Se kirkastuu päivä päivältä, ja tekemisen ilo syttyy uudelleen. Jaksan tehdä kauppalistan. Haluan laittaa ruokaa. Keskittymiskyky riittää työpäivästä selviytymiseen. En enää itke joka päivä. Innostun lähtemään spinning-tunnille. Pystyn olemaan jo useita tunteja edes ajattelematta tapahtunutta. En enää kärsi, vaan entistä vahvempana olen valmis jatkamaan eteenpäin.



Hiiltynyt mökkivainaamme ansaitsee oman lukunsa blogissa, tästä lisää tuonnempana. Pysykäähän kuulolla, sillä tämä tarina on tosi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti