Lähtöpisteessä

Kontio Nalle-mökkimme tuhouduttua tulipalossa elokuussa 2016, vietimme sekavan syksyn pohdiskellen miten mökkiprojektin kanssa edetään: onko voimia aloittaa alusta, tehdä tuo kaikki uudelleen, etsiä uusi luotettava mökkitoimittaja - vai olisiko helpompi vain antaa olla... Olemme sellainen voimakaksikko, että päätimme pitää päämme: Emme aio luopua unelmasta jonkun hullun tuhopolttajan vuoksi! Joten tässä sitä nyt ollaan - melkein lähtöpisteessä.

"Nokinalle" on nyt purettu ja itkut itketty. Vakuutusyhtiökin muisti meitä sopivasti ennen joulua tankkaamalla rakennustilillemme katetta. Uusi mökkitoimittaja on saatu valittua ja unelmille annettu taas lupa lentää. Nyt kun olemme kertaalleen harjoitelleet rakentamista, olemme toisella kerralla fiksumpia, osaamme kysyä ja kyseenalaistaa, vaatia ja tyrmätä, ehdottaa suunnittelijoille meidän näköisiä ratkaisuja. Materiaalivalintojakin olemme mietiskelleet uudemman kerran. Takkamallia joudumme joka tapauksessa vaihtamaan aiemman mallin poistuttua Tulikiven valikoimista. Seinälaattoihin ja lattiamateriaaleihin olimme enemmän kuin tyytyväisiä, joten uudet ovat jo hankittuna ja odottavat hamaa asennushetkeä kotona varastossa. Varmuuden vuoksi, ettei vain kävisi niinkuin takalle... :)

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Suunnittelutyötä on tässä projektissa tehty kaksi kierrosta, joten minun laskupäälläni soisi jo olevan kokonaan valmista. Kyllä valmistuminen taitaa silti muutaman tikun ristiin vaatia. Sitä odotellessa miekkailemme vielä rakennuslupa- ja suunnitelmaviidakossa, ennen kuin toteutus voi alkaa.

Ensimmäiset suunnitelmakuvat Meidän Mökistä (Honka Lintukoto).

Oman elämäni Black Friday

Oman elämäni Black Friday koitti elokuun lopulla - kirjaimellisesti. Tuo Musta Perjantai pysäytti ja vei syviin vesiin kertaheitolla.

Savuna ilmaan

Suunnittelimme ja rakennutimme kakkoskotiamme lähes vuoden päivät. Loppusuora häämötti jo, sillä valmistumiseen olisi tarvittu enää viikon urakointi. Pariskunnalle joka ei koskaan ole rakentanut linnunpönttöä kummempaa, oli mökkiprojekti kuin kylmiltään juostu maraton. Vaikka varsinaisen pystytyksen hoitivat ammattilaiset, liittyi rakentamiseen uskomattoman paljon paperisotaa, suunnittelua, valintoja, vastuuta, valvontaa ja tontilla vietettyjä iltoja. Väsyneinä mutta onnellisina odotimme rakennustyömaan valmistumista, jotta pääsisimme nauttimaan raadannan tuloksista. Kaikki panostus oli kuitenkin turhaa, sillä eräänä elokuisena perjantai-iltapäivänä haaveet haihtuivat savuna ilmaan. Joku päätti tuhota unelmamme.

Sinnitellen syksyyn

Tähän astisen elämämme suurin vastoinkäyminen pysäytti. Turvallisuuden tunne katosi. Ajatukset laukkasivat yötä päivää omia polkujaan. Itse jouduin jäämään sairauslomalle useammaksi viikoksi, isäntä sinnitteli töissä ja piti pakkaa muutoinkin kasassa. Vakuutusasioiden selvittelyä, poliisin tutkinnat, pelko, huoli ja murhe, jopa ajatukset luovuttamisesta - kokonaan.

Kaiken pahan keskellä ymmärsin kerrankin olla itselleni armollinen. Pysähdyin kun keho sitä vaati. Jätin harrastukset vähemmälle ja hikijumpan sijaan menin vaikkapa istuskelemaan metsään. Tassuterapialle oli tarvetta päivittäin. Tartuin myös sukkapuikkoihin ja annoin pahan olon purkautua minulle luonnollisella tavalla, väreinä. Tiesin sydämessäni, että tästä selvitään. Päivä kerrallaan. Sellainen olen aina ollut, selviytyjä...

Valoa tunnelin päässä

Kun aikansa on rypenyt pahan olon suossa, itkenyt ja käynyt painajaismaisia tapahtumia läpi tuttavien ja sukulaisten kanssa yhä uudestaan ja uudestaan, alkaa tunnelin päässä lopulta näkyä valoa. Se kirkastuu päivä päivältä, ja tekemisen ilo syttyy uudelleen. Jaksan tehdä kauppalistan. Haluan laittaa ruokaa. Keskittymiskyky riittää työpäivästä selviytymiseen. En enää itke joka päivä. Innostun lähtemään spinning-tunnille. Pystyn olemaan jo useita tunteja edes ajattelematta tapahtunutta. En enää kärsi, vaan entistä vahvempana olen valmis jatkamaan eteenpäin.

Hiiltynyt mökkivainaamme ansaitsee oman lukunsa blogissa, tästä lisää tuonnempana. Pysykäähän kuulolla, sillä tämä tarina on tosi!