Blogin kirjoittaminen ei aiemmin tullut pieneen mieleenikään. Elämäni on aina ollut tapahtumarikasta ja siitä olisi riittänyt kokemuksia jaettavaksi muillekin. En kuitenkaan ole koskaan kokenut tarpeelliseksi ruotia iloja ja suruja julkisesti. Tänä syksynä elämän virta on kuljettanut eteen jotain niin suurta ja pahaa, että sitä on saatava purettua ulos, tavalla tai toisella.
Siitä se ajatus sitten lähti...
Kaikki mikä voi mennä pieleen, myös menee pieleen.
En ole pessimisti - päinvastoin. Elämän varrella on kuitenkin oppinut sen, että asioilla on tapana joka tapauksessa mennä ei-niin-parhain-päin, halusin tai en. Kaikilla pitäisi olla onnea, niin hyvää kuin huonoakin. Joidenkin kuormaan tuntuu pakkautuvan keskimääräistä enemmän vastoinkäymisiä - minä olen sellainen henkilö. Minun siivelläni myös mieheni on päässyt osalliseksi tästä ah, niin ihanasta epäonnisesta elämästä.
Onko syytä synkistelyyn?
Kaikesta aina selvitään, asioilla on tapana järjestyä ja vastoinkäymiset tekevät meistä vahvempia. Silti harmittaa, tulee epätoivoa ja tuskastumista, kun taas jokin menee pieleen, yleensä kaikkein epätodennäköisimmällä hetkellä ja tavalla. Ylimääräiset mutkat elämän raiteilla aiheuttavat päänvaivaa, selvittelyä, ajanhukkaa ja koettelevat myös kärsivällisyyttä. Kärsivällisyydellä onkin useimmiten tapana lopahtaa ensin. Toisinaan vastoinkäymisten jälkeen on tunne kuin makaisi suossa, kykenemättä kurottamaan elämässä ylös- ja eteenpäin. Tuo tunne ottaa aikansa, kunnes mielen valtaa toisenlainen fiilis - pakottava tarve siirtyä elämässä eteenpäin. Se tapahtuu joka kerta, vaikka pahimmilla hetkillä sitä ei koskaan uskoisikaan.
Pienistä puroista kasvaa suuri virta
Pienet purot ja suuren virran yritän aina pitää mielessä, varsinkin poimiessani arjen pieniä iloja. Tilanteeni on siitä loistava, että olen onnekkaasti saanut säilyttää tietynlaisen lapsenmielisen iloitsemistavan. Ammennan iloa ja hyvää mieltä hyvinkin pienistä asioista. Kesken kiireen tai murheiden voi kaikki muu unohtua, kun jään ihastelemaan pihapuussa touhuavaa lintua, tai vaikka lumessa loikkineen jäniksen jälkiä. Luonto ja eläinten puuhien seuraaminen antavat minulle paljon - pieniä ihmeitä, jotka saavat hymyn huulille pitkäksi aikaa. Vaikka kyllä oman kullan kainalossakin piristyy, sitä ei käy kieltäminen. Luonnon ihmeitä tosin on tarjolla huomattavasti useammin... :D Niihin pieniin mukaviin asioihin pitää vain osata tarttua.
Johdattakoon tämä alustus meidät yhteiselle tielle arvaamattoman elämän kiemuroihin. Iloitaan kun aihetta on ja käännetään vastoinkäymiset mahdollisuuksiksi. Siitä on tämä blogi tehty. Alussa mainitsemani suuren asian käsittely olisi liian raskas tapa tehdä tuttavuutta, joten siitä lisää blogin myöhemmissä julkaisuissa.
Iloa päivääsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti